Aika kultaa muistot

Aika ja muistot liittyvät yhteen. Muistoja kerätään läpi elämän ja ne ovat osa identiteetin rakennusainetta ihmiselle. Mikä on muistojen merkitys eri elämän vaiheessa, milloin aletaan katsoa ajassa taaksepäin ja onko sellaista kulminaatiopistettä olemassakaan. Lapsuuden muistot tuntuvat aina tärkeimmiltä ja ne ovat yleensä ne, jotka säilyvät mielessämme. Ne säilyvät silloinkin, kun hiuksemme harmaantuvat ja muistomme käyvät aina vain kultaisemmaksi.

Miten suhtaudumme ikäviin muistoihin, suodatammeko ne harson läpi vai unohdammeko ne ja vähennämmekö unohduksen kautta katkeruutta vai käytämmekö niitä kokemuksen kautta itseämme vahvistamaan.

Onko muistojen kerääminen tavoiteltava asia vai antaako kaiken lipua ohitse tarttumatta niihin niin, että ne jäävät mieleen, eletään päivä kerallaan pysähtymättä kuitenkaan erityisesti minkään kohdalla toteamaan, että tämän minä haluan muistaa koko loppuikäni, tämä kokemus oli minulle arvokas.

Keräänkö muistoja itselleni ja jätänkö ne perinnöksi, esineitä, kuvia, kirjeitä. huolehdinko lapsieni lapsuuden muistoista. Millaisia muistoja tämä eletty aika meille jättää, luonnontuhot ja väkivallan kumun. Kultaako aika myös ikävät muistot?

Isäni, jonka elinpäivät päätyivät 12.12.1999, on kullannut Jyväskylän kaupungin kirkon katossa olevat tähdet ja hän on tehnyt sinne yhden Pohjantähden, jossa on yksi sakara enemmän, kuvaamaan itseään ja jotta muistaisimme hänet. Minä tytär opettelin hataran kultaamisen taidon viime syksynä ja päätin kullata muistot ja jatkaa perinnettä, jota hän ei minulle opettanut, koska en osannut pyytää sitä häneltä silloin.