Mitä on grafiikka?

Grafiikka

Lisätietoa grafiikasta tämän sivun lopusta.

Grafiikka-nimitys tulee kreikkalaisesta sanasta grafein = kaivertaa, piirustaa, kirjoittaa. Se on kuvataiteessa yleisnimitys menetelmille, joilla taiteilijan valmistamista painolevystä voidaan vedostaa kuvia paperille tai muulle materiaalille. Kuva tehdään painolaatalle peilikuvana ja vedostetaan prässillä. Monivärigrafiikassa valmistetaan yleensä jokaista väriä varten oma painolaattansa.

Grafiikassa taiteilija luo uniikkityön sijasta kuvapohjan tai kuvapohjia, joista lopullinen työ painetaan eli vedostetaan. Näin syntynyt vedos ei ole taideteoksen kopio, vaan itsenäinen taideteos, alkuperäinen grafiikanlehti.

Taidegrafiikan menetelmät jaetaan perinteisesti neljään ryhmään sen mukaan kuinka painettavat viivat tai pinnat laatassa sijaitsevat eli mikä osa laatasta ottaa vastaan painoväriä.

Grafiikka © Juha Joro: Taidegrafiikka

Sarjamerkinnät

1930-luvulta Iähtien on sarjojen numeroimisesta ja signeeraamisesta tullut vallitseva käytäntö. Sarjan suuruus on päätettävä heti ensimmäistä vedosta signeerattaessa. Laatasta saa ottaa vain yhden sarjan, mutta sen suuruus on vapaasti itse kunkin päätettävissä. 100 vedosta on kuitenkin jonkinlainen rajapyykki, jonka yli mennään harvoin. Tällä hetkellä on pyrkimys pikemminkin tehdä pieniä kuin suuria sarjoja, taustalla tässä on halu korostaa taidegrafiikan harvinaisuusarvoa. Pieni sarja on edullinen myöskin laatan kestävyyden kannalta. Luonnollisinta on ottaa sellainen sarja jonka vedostamisen laatta vaikeuksitta kestää. Sarjan kokoon vaikuttaa myös laatan koko: hyvin suuresta laatasta otetaan harvoin suuri sarja. Vedosten numerointia koskeva käytäntö muuttuu ajan mukana ja eroja syntyy esimerkiksi siirryttäessä maasta toiseen. Taiteilija joka haluaa korostaa grafiikan helppoa levitettävyyttä ei ehkä numeroi vedoksiaan sarjaksi lainkaan. Nykyään pidetään kuitenkin tärkeänä kaikkia keinoja, joiden avulla originaaligrafiikka voidaan erottaa kirjapainomenetelmillä toteutetusta ns. jäljennösgrafiikasta.

Sarjaan kuuluvat vedokset merkitään käyttämällä murtolukua, jossa viivan yläpuolella oleva numero ilmaisee kyseisen vedoksen numeron ja viivan alapuolella oleva kertoo koko sarjan suuruuden (esimerkiksi 1/30, 2/30 jne).

Yleensä vedoksen todellisella ottamisjärjestyksellä ei ole mitään tekemistä numeroinnin kanssa, mutta joissain tapauksissa kun on kysymys helposti kuluvista laatoista kuten kuivaneula tai mezzotinta saattaa sarjan alkupään vedoksissa olla eroja verrattuna loppupäähän.

t.p.l'a

T.p.l'a -merkintää käyttää taiteilija, joka itse vedostaa omat työnsä. Kirjainlyhennelmä voidaan kirjoittaa sarjanumeroinnin kummalle puolelle hyvänsä. useimmiten se kuitenkin tehdään vasemmalle. Merkintä tulee ranskan kielen ilmauksesta tiree par l'artiste, joka tarkoittaa "taiteilijan itsensä vedostama".

työvedos

Työvedos otetaan laatan vielä ollessa kesken tarkistettaessa syövytysten ja muiden työvaiheiden vaikutuksia laattaan. Merkitään Työvedos I, II jne. tai I, Il état. Koevedos otetaan valmiista laatasta etsittäessä sopivaa vedostustapaa, paperia tai värejä. Merkitään Koevedos I, II jne. Usein nämä niinkuin työvedoksetkin tuhotaan ellei niillä ole joitain erityisiä ansioita tai ellei niiden avulla haluta dokumentoida työn eri vaiheita.

bon a tirer-vedos

Vedos jonka mukaan vedostaja tekee koko sarjan. Ranskankielinen merkintä tarkoittaa hyvä vedostettavaksi. Näitä vedoksia on aina yksi kappale eikä sitä numeroida

taiteilijan vedos (e.a, a.p)

Taiteilijalla on oikeus ottaa taiteilijanvedoksia 10% sarjan suuruudesta. Taiteilijan vedoksia voi kuitenkin olla hiukan enemmänkin, mutta niiden määrä ei koskaan ole huomattavasti mainittua 10:tä prosenttia suurempi. Taiteilijan vedokset numeroidaan sarjaksi ja merkitään Taiteilijan vedos 1/3. Numeroinnin voi halutessaan tehdä myös roomalaisilla numeroilla. Usein käytetään myös merkintöjä Epreuve d'artiste fai Artist's proof.

h.c.-vedos

Merkintä tulee ranskankielen sanoista Hors Commerce ja tarkoittaa myynnin ulkopuolella. Näitä vedoksia voi sarjan lisäksi olla muutamia, ja ne on tarkoitettu yksityiseen käyttöön eikä myytäväksi. H.C.-vedoksia ei yleensä numeroida. Joskus käytetään myös merkintää Presentation Proof.

vedostajan vedos

(P.P) Vedostajalla on oikeus saada vedostamastaan sarjasta itselleen yksi vedos. Merkintä voi olla henkilökohtainen omistuskirjoitus tai yksinkertaisesti Vedostajan vedos, Printer's proof, Prova di Stampatore jne.

mitätöintivedos

Kun sarja on vedostettu, vedetään piirtimellä laatan yli viivat ja otetaan tuhotusta laatasta vedos, joka todistaa sen ettei lisää vedoksia voida ottaa. Englanninkielinen nimi on Cancellation Proof.

uniikkivedokset

Uniikkivedoksien numeroiminen ja merkitseminen poikkeaa normaalista grafiikan merkitsemistavasta jonkun verran. Koska uniikkivedos on laatoilta painettu ainutkertainen vedos merkitään se 1/1.

e.v. (édition variée) muunneltu sarja

Silloin kun varsinaisen painolaatan lisäksi käytetään uniikkipainomenetelmiä (esim. monotypiaa), voidaan sarja merkitä muunnelluksi sarjaksi, jossa jokainen vedos on uniikki. Samoin voidaan merkitä myös erilaiset värivariaatiot. Esimerkiksi E.v. 1/5. Englanninkielinen nimi on Edition variable.

monotypia

Monotypia sen sijaan voidaan merkitä sanalla monotypia, joka kirjoitetaan normaalin numeroinnin tapaan vedoksen vasempaan alalaitaan. Monotypian kohdalla käytäntö on kuitenkin aika kirjavaa. Koska varsinainen matriisi puuttuu, voi kuvan signeerata samaan tapaan kuin minkä tahansa paperille tehdyn taideteoksen.

 

Numeroinnin ja signeerauksen sijoittaminen vedokseen on täysin taiteilijan päätettävissä. Tavallisin paikka numeroinnille on kuva-alueen vasen alareuna ja signeeraukselle sen oikea alareuna. Usein näiden väliin kirjoitetaan myös työn nimi joko lainausmerkeissä tai ilman. Jotkut tekevät merkinnät aina vedoksen alareunaan: siten voi estää paspiksien käytön kehystyksessä jos haluaa varmistaa, että kaunis vedospaperi näkyy aina kauttaaltaan. Jos kuvapinta ulottuu paperin reunasta reunaan, saattaa merkinnät joutua tekemään kuva-alueelle. Numeroinnin ja signeerauksen voi tehdä myös vedoksen takapuolelle.

Sarjamerkinnät © Tuula Lehtinen 1992

 

Peilikuvia, Tuula Lehtinen – tietoa grafiikasta

Tekstiotteet Peilikuvia -kirjasta © Tuula Lehtinen

METALLIGRAFIIKKA

Kun kiillotetun metallilevyn pintaan vetää teräspiikillä naarmun, syntyy painokelpoinen jälki, johon on mahdollista levittää painoväriä. Kaikkia niitä tekotapoja, joissa kuva muodostuu laatan erilaisista syvennyksistä, kutsutaan syväpainomenetelmiksi. Yleisemmin näistä menetelmistä puhuttaessa kätetää nimeä "metalligrafiikka" sillä laattamateriaali on harvoja poikkeuksia lukuunottamatta jokin metalli, useimmiten kupari.

On olemassa suuri joukko erilaisia keinoja, joilla laatan pinnalle tehdään syvennyksiä. Nämä menetelmät jaetaan kahteen pääryhmään. Syövytysmenetelmässä käytetään erilaisia pohjustuksia ja kuva-alueet syövytetään tarkoitukseen sopivia happoja käyttämällä. Mekaanisissa menetelmissä laatan pintakäytettävään tekniikkaan kuuluvalla työkalulla.

 

KUPARIKAIVERRUS

Kuparikaiverrus on metalligrafiikan tekotapojen sisarusparven esikoinen. Ensimmäinen päivätty kuparikaiverrus on vuodelta 1446.

Kuparikaiverrusviiva tehdään laatalle kaivertimella, jonka teroitettu pää työntää edellään laatasta irti lastun. Laatta asetetaan kaiverrettaessa hiekkatyynyn päälle, jolloin sitä on helppo liikutella. Kaiverrettaessa kaiverrinta ohjaava käsi pysyy paikallaan ja laatta liikkuu.

Kuparikaiverrusviiva on selkeä ja yleensä molemmista päistä suippeneva. Hitautensa ja teknisen ankaruutensa tähden tätä tekniikkaa näkee nykyään käytettävän hyvin harvoin.

 

KUIVANEULA

Kuivaneula muistutta ajatuksena paljon kuparikaiverrusta, sillä tässäkin tekniikassa kuva syntyy laatalla olevista viivoista. Työkalu kuivaneulassa on terävä piikki, jolla kuva piirretään laatalle. Piikkiä pidetään kädessä kuin kynää ja sen asentoa ja piirrettäessä käytettävää voimaa vaihtelemalla saadaan aikaan tummuusasteeltaan toisistaan eroavia viivoja.

Kuivaneulaviivoille on tunnusomaista sen ympärille pehmeäksi tooniksi leviävä painoväri. Kuivaneulapiikki ei irrota edellään metallilastua kuten kaiverrin, metalli nousee valliksi uran reunoille.

 

MEZZOTINTO

Mezzotinto on sävymenetelmä, jolle on tunnusomaista pehmeät siirtymät valööristä toiseen.

Mezzotinton tekeminen aloitetaan rouhimalla laatan pinta täyteen pieniä koloja. Erityisellä mezzotintorouhumella käydään läpi laatta useaan kymmeneen eri suuntaan kunnes lopputuloksena on täysin mustana vedostuva pinta. Kuva syntyy tasoittamalla kiiloitus- ja kalvinaraudan avulla rouhittua pintaa tasaiseksi.

 

VIIVASYÖVYTYS eli ETSAUS

Viivasyövytys eli etsaus on menetelmä jolla saadaan aikaan selkeäreunaisia, hiukan tussipiirrosta muistuttavia viivoja.

Tässä menetelmässä laatalle levitetään tasaiseksi kerroksesksi etsauspohjustusaine, jolle piirros tehdään etsauspiikkiä käyttämällä. Piikki rikkoo pohjustusaineen, jolloin happo pääsee syövyttämään piirroksen syvennyksiksi kaikista niistä kohdista joissa paljas metalli on näkyvissä.

Syövytysajan pituudesta riippuu syntyvän kuopan syvyys. Mitä syvempi kuoppa, sitä enemmän siihen mahtuu painoväriä ja sitä tummempi on painojälki.

 

AKVATINTA

Akvatinta on menetelmä, jolla laatalle voidaan syövyttää tummuusasteeltaan toisistaan eroavia pintoja.

Laatta pohjustetaan sulattamalla sen pinnalle hartsi- tai bitumipöly. Nämä pienet pisteet suojaavat laattaa syöpymiseltä. Kun laatta syöpyy niiden ympäriltä, syntyy akvatintalle tunnusomainen lumisademainen vaikutelma.

Työskentely aloitetaan sujaamalla lakalla valkoiseksi halutut kuva-alueet. Ensimmäinen syövytys on yleensä hyvin lyhyt, jolloin syntyy kaikkein vaalein sävy. Laatasta suojataan sen jälkeen ne alueet joiden kohdalla syövytystä ei enää haluta jatkaa. Työskentely jatkuu vuoroin syövyttämällä ja vuoroin lakkaamalla kunnes viimeiseksi ovat avoinna enää tummimmiksi halutut alueet.

Akvatinta kuuluu viivasyövytyksen ohella kaikkein yleisimmin käytettyihin metalligrafiikan tekniikoihin. Akvatinta on myös tekniikka, josta on olemassa muita tekniikoita enemmän erilaisia variaatioita.

 

PEHMEÄPOHJA

Pehmeäpohja on viivatekniikka, jossa laatalle levitetään etsauspohjustusainetta muistuttava mutta sitä pehmeämpi vaha. Pohjustetun laatan päälle asetetaan paperi, jolle piirros tehdään. Kynä painaa paperin piirroksen kohdalta pohjustusainetta vasten ja pohjustusaine irtoaa paljastaen metallin. Syövytetty viiva muistuttaa hyvin paljon liitupiirrosviivaa sillä käytetyn paperin struktuuri antaa viivalle pehmeän ominaisluonteen.

 

CARBORUNDUM

Carborundum on kuopus metalligrafiikan tekniikoiden joukossa. Se poikkeaa klassisista teknikoista monessa suhteessa.

Laattamateriaalin ei tarvitse välttämättä olla metallia, eikä tässä tekotavassa kuvaa tehdä syvennykseksi vaan se syntyy maalaamalla laatalle liiman ja carborundumhiekan seoksella. Painavat alueet syntyvät hiekan karhentamista pinnoista. Jälki on rehevää ja maalauksellista.

 

VALOTUSMENETELMÄT

Valotusmenetelmät näyttelevät tärkeää roolia tämän päivän taidegrafiikassa. Tavallisimmat valotusmenetelmät ovat fotoetsaus ja fotopolymeerigrafiikka. Fotoetsauksessa laatalle levitetään valoherkkä aine. Kun valotettu kuva on kehitetty voidaan laatalle tehdä akvatintapohjustus ja syövyttää se halutulla tavalla. Fotopolymeerilevy on kirjapainoteollisuuden käyttämä valoherkkä muovilevy, josta tietyllä tavalla valottamalla saa toimivan syväpainolaatan.

Valotusmenetelmiä käytetään useimmiten halutessa yhdistää perinteisin menetelmin tehtyihin kuviin yksityiskohtia valokuvista. Niiden käyttö sellaisenaan on harvinaista ja johtaakin alueille, joita ei enää voida pitää taidegrafiikan piiriin kuuluvina.

 

KOPIOSYÖVYTYS

Kopiosyövytys on nimitys, joka pitää sisällään useita teknisesti toisistaan poikkeavia tekotapoja. Yhteistä näille kaikille on että laatalle on tavalla tai toisella siirretty valokopiosta jälkiä, jotka jonkinlaisen käsittelyn jälkeen on ollut mahdollista syövyttää.

 

MONOTYPIA

Monotypia tehdään maalaamalla tai piirtämällä kuva suoraan laatalle. Maalattu jälki siirtyy vedostettaessa paperille tavalla, jota ei voi toistaa. Lopputuloksena on siis yksi ainutkertainen vedos.

 

UNIIKKIVEDOS

Uniikkivedos muistuttaa läheisesti monotypiaa, sillä nimensä mukaisesti niitä on olemassa vain yksi toistamaton kappale. Uniikkivedos tehdään käyttämällä syövytettyjä laattoja, jolloin painojälki voi olla etsausviivaa, akvatintaa jne.. Laattoja käytetään kuin sivellintä yhdistelemällä samaan kuvaan jälkiä monelta eri laatalta.

 

MENETELMIEN YHDISTÄMINEN

Menetelmien yhdistäminen on nykyään yleisempää kuin jonkin yksittäisen tekniikan käyttäminen puhtaana. On tavallista yhdistää jokin viivatekniikka johonkin pintatekniikkaan, jolloin ilmaisulliset mahdollisuudet saadaan moninkertaistettua.

Menetelmiä yhdistettäessä liikutaa usein myös niiden raja-alueilla, jolloin tarkan määritelmän antaminen saattaa olla vaikeata. Erilaisten variaatioiden määrä on loputon, mutta tavallisin yhdistelmä on akvatinta ja viivasyövytys.

 

VEDOSTAMINEN

Kun laatalla oleva kuva on valmis, koittaa hetki jolloin siitä otetaan vedos. Tottunut taidegraafikko pystyy jonkin verran arvioimaan jo laataa katsomalla syövytysten vaikutuksia. Aina kuitenkin hetki jolloin ensimmäinen vedos syntyy on jännittävä. Sattuman eliminoiminen näistä vaikeasti hallittavista tekotavoista on lähes mahdotonta ja monille taiteilijoille yllätykset voivat olla myös tärkeä laattojen tekemiseen liittyvä tekijä.

Vedostaminen aloitetaan levittämällä laatalle syväpainoväri. Laatalta pyyhitään pois ylimääräistä painoväriä ensin tarlataanilla ja lopuksi silkkipaperilla tai kämmensyrjällä. Valmiiksi pyyhityssä laatassa on painoväriä enää vain syvennyksissä ja laatan syövyttämättömät alueet kiiltävät puhtaina. Joissain tekniikoissa, kuten kuivaneulassa, on laatan ehjälle pinnalle jäävä ohut tooni tärkeä osa kuvaa. Sen määrää voidaan muuttaa ja myös pyyhkimissuunta vaikuttaa valmiin vedoksen ilmeeseen.

 

PEILIKUVIA

Valmiiksi pyyhitty laatta asetetaan syväpainoprässin pöytälevylle kuvapuoli ylöspäin ja sen päälle asetetaan kostutettu syväpainopaperi. Nämä molemmat vedetään prässin puristuksen läpi, jolloin huopien painaessa paperin laatan syvennyksiin nousee painoväri kuvaksi paperille. Laatan ja paperin tiukasta syleilystä syntyy yksi metalligrafiikan tärkeimmistä piirteistä: paperille syntyvä kuva on laatan peilikuva.

Tehtäessä moniväristä metalligrafiikkaa tarvitaan yhden kuvan tekemiseen useampia laattoja. Yhdelle laatalle voidaan levittää vierekkäin eri värejä, mutta kun halutaan painaa värejä päällekkäin tarvitaan vaihteleva määrä samankokoisia laattoja. Laatat painetaan peräjälkeen samalle paperille. Kohdistaminen tapahtuu prässin pöytälevyyn tehtyjen merkintöjen mukaan.

Ns. Hayterin menetelmässä monivärinen vedos syntyy telaamalla yhdelle syövytetylle laatalle värejä, joiden viskositeetit eroavat toisistaan.